partiolaisen varusteet
Partiossa liikutaan paljon luonnossa. Ryhmästä riippuen viikkotoimintaa toteutetaan sekä ulkona, että sisällä, mutta retkillä ja leireillä olemme pääosin ulkona. Säänmukainen varustus ja partiohuivi kannattaa olla päällä aina kokoukseen lähtiessä, ja ryhmän vetäjät tiedottavat etukäteen, jos tarvitset mukaan jotain erityistä.
Retkivarusteet
Retkillä tarvitaankin jo monenlaista varustetta. Kaikkea ei kannata ostaa omaksi varsinkaan harrastuksen alkumetreillä, vaan voit kysellä lainavarusteita vaikkapa partiokavereilta tai naapureilta. Lippukunnaltakin löytyy jotain varusteita lainattavaksi tarpeen tullen. Alla on tyypillinen varustelista retkelle. Muista kuitenkin lukea ennen retkeä jaettu retkikirje tarkkaan, ja pakata varusteesi sen mukaan. Varsinkin nuorimpien kohdalla aikuisen on hyvä pakata reppu lapsen kanssa yhdessä, jotta tavaroille löytyy hyvä ja käytännöllinen paikka, ja lapsi tietää mitä kaikkea on mukana. Tavarat kannattaa pyrkiä pakkaamaan kaikki yhteen reppuun tai rinkkaan. Irtonaiset kassit ja pussukat ovat hankalia kantaa, ja hukkuvat tai unohtuvat helposti. Kännykkää emme lähtökohtaisesti retkillä tarvitse, joten varsinkin nuorimpien kannattaa jättää se kotiin. Tarvittaessa lapsen tavoittaa retkellä johtajan puhelimesta.
- makuupussi, makuualusta, yöpuku (aluskerrasto, pipo ja hanskat toimivat retkellä hyvin yöpukuna)
- ruokailuvälineet kangaspussissa (muovinen tai metallinen syvä lautanen, muki, aterimet, kuivauspyyhe)
- vesipullo täytettynä
- tasku- tai otsalamppu
- henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet (muista hammasharja ja -tahna!)
- alusvaatteet, lämpökerrasto, villasukat, villapaita/fleece
- vaihtovaatteita retken/leirin pituuden mukaan, etenkin sukkia kannattaa pakata mukaan ylimääräinenkin pari!
- säänmukaiset ulkoiluvaatteet
- sadevaatteet, kumisaappaat
- puukko ja kompassi
- unilelu ja tyyny halutessasi
- tarvittaessa omat lääkkeet, kirjalliset ohjeet niihin
- omaa pientä evästä halutessasi
- partiohuivi ja iloista retkimieltä!